Taloyhtiön ikkunaremontin hinta: Mitä taloyhtiön ikkunaremontti maksaa?
Taloyhtiön ikkunaremontin hinta vaihtelee remontin kohteena olevan taloyhtiön koosta, tuotteista ja lisävarusteista riippuen. Keskimäärin yhden rapun kerrostaloissa ikkunaremontin hinta on noin 70.000 euroa. Vastaavasti pienen rivitalon (esim. neljä huoneistoa) ikkunaremontin hinta on 15.000 euroa. Kustannustehokasta on päivittää ikkunaremontin yhteydessä myös parveke-, terassi- ja pääsisäänkäynnin ulko-ovet, koska erikseen tehtynä mm. asennus- ja rahtikulut nousevat.
Taloyhtiön ikkunoiden uusiminen tulee usein edullisemmaksi kuin vanhojen ikkunoiden korjaaminen. Esimerkiksi kerrostalon ikkunoiden uusiminen vanhoista 70-luvun ikkunoista nykyaikaisiin ja energiatehokkaampiin on kokonaisuuden kannalta järkevämpää kuin ränsistyneiden ikkunoiden korjaaminen. Laskelmiemme mukaan Lammin ikkunat maksavat itsensä takaisin vuosien saatossa. Ikkunoiden korjaaminen maksaa kymmeniä, jopa satoja euroja yksiköltä, minkä takia taloyhtiön kannattaa panostaa ennemmin ikkunoiden uusimiseen ja sitä kautta saavuttaa myös kustannussäästöjä pidemmällä aikavälillä. Lisäksi taloyhtiö voi ottaa käyttöön uudenlasia ominaisuuksia (mm. auringonsuoja valoisilla puolilla, huurtumattomat ikkunat tai signaali-ikkunat).
Avaamme tässä blogikirjoituksessa tarkemmin mitä taloyhtiön ikkunaremontti maksaa, mistä hinta koostuu ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota remonttia suunniteltaessa. Blogin lopuksi esitellään yhden rivitalon ja kerrostalon ikkunaremonttien hintoja antamaan vertailukohtaa sekä apua taloyhtiöiden ikkunaremonttien budjetointiin. Pidä kuitenkin mielessä, että ikkunaremontin hinta on aina yksilöllinen ja se riippuu monesta asiasta. Tutustu myös aikaisempaan blogiin taloyhtiön ikkunaremontin suunnittelusta, kilpailutuksesta ja toteutuksesta.
Taloyhtiön ikkunaremontin kustannukset
Ikkunaremontin kokonaiskustannus syntyy monesta asiasta. Tuotteet ja asennustyö muodostavat suurimman osan ikkunaremontin hinnasta. Taloyhtiön tulee varata rahaa myös suunnittelijan ja valvojan palkkioille. Taloyhtiö voi lisäksi satsata urakanaikaisiin lisävakuutuksiin. Lopulta myös rahoituksesta syntyy kuluja, kuten korko- ja rahoituksen käsittelykuluja. Tässä muistilista taloyhtiön ikkunaremontin kustannuksista:
- Ikkunat, ovet sekä niiden lisävarusteet
- Tuotteiden rahtikulut
- Asennustyö
- Ulkopuolisen suunnittelijan tai valvojan kulut
- Urakanaikaiset lisävakuutukset
- Rahoituskulut
- Tuotteiden päivittämisen kulut remontin jälkeen
- Energia-avustuksen myötä taloyhtiö voi saada takaisin sijoittamiaan remonttivaroja
Taloyhtiöiden ikkunaremonttien hintavertailua
Seuraavissa kappaleissa on esitelty parin ikkunaremontin hintaesimerkki antamaan vertailukohtaa ja apua remonttien budjetointiin. Otimme tarkasteluun neljän asunnon rivitaloyhtiön ja 24 asunnon kerrostaloyhtiön. Muista kuitenkin, että taloyhtiön ikkunaremontin hinta on aina yksilöllinen.
Rivitalon ikkunaremontin hinta -esimerkki
Neljän asunnon esimerkkirivitalossa uusitaan kaikki taloyhtiön ikkunat. Ikkunoita on yhdessä huoneistossa viisi kappaletta eli yhteensä 20 koko rivitalossa. Ikkunoissa on integroidut sälekaihtimet ja korvausilmaventtiilit. Ikkunaremontin kustannukset rivitalossa ovat arviolta 15.000 € (sis. tuotteet, toimitus ja asennus). Samanaikaisesti toteutettavaa oviremonttia kannattaa myös harkita. Rivitalossa on näin mahdollisuus säästää remonttikustannuksista, kun Lammin terassiovet ja ulko-ovet asennetaan saman projektin yhteydessä. Säästöä syntyy näin ollen muun muassa:
- Asennuskuluissa
- Rahtikuluissa
- Projektinhallinta- ja suunnittelukuluissa
Kerrostalon ikkunaremontin hinta -esimerkki
24 huoneiston kerrostaloesimerkissä uusitaan kaikki taloyhtiön ikkunat. Ikkunoita on taloyhtiössä yhteensä 100 kappaletta. Ikkunoihin valitaan integroidut sälekaihtimet ja korvausilmaventtiilit. Ikkunaremontin kustannukset tässä kerrostalossa ovat arviolta 70.000 € (sis. tuotteet, toimitus ja asennus). Kerrostaloissa voi ikkunaremontin yhteydessä vaihtaa myös parvekeovet. Parvekeovet kannattaa uusia samalla mm. seuraavista syistä:
- Taloyhtiö säästää asennus- ja rahtikuluista
- Kaikki hoituvat samalla kertaa, eikä taloyhtiön asukkaat joudu elämään keskellä työmaita (yhden projektin ehdoton etu kahteen projektiin nähden)
- Isompi tarjous mahdollistaa usein edullisemman kokonaishinnan
- Energia-avustuksen saaminen edellyttää kokonaisvaltaisempaa energiatehokkuuden saavuttamista, missä sekä ikkunoilla että ovilla on iso merkitys
Mitä taloyhtiön ikkunaremontti maksaa?
Suunnitellaanko sinun taloyhtiössäsi ikkunaremonttia ja haluat tietää, mitä ikkunaremontti maksaa? Kutsu Lammin Ikkunan asiantuntija maksuttomalle suunnittelu- ja arviokäynnille laskemaan alustava tarjous. Alustavaa tarjousta taloyhtiön ikkunaremontista voi käyttää myös suunnittelun ja budjetoinnin pohjana, kun taloyhtiön hallitus ja yhtiökokous laatii viisivuotissuunnitelmaa. Tutustu myös Lammin Ikkunan taloyhtiöreferensseihin sekä vuoden 2019 julkisivupalkinnon saaneen kohteen tiimoilta tehtyyn referenssivideoon (kuvattu remontin urakoineen Consti Oyj:n kanssa).